Olen onnellinen

Tää päivä on sisältäny leffan ja vähän herkuttelua. Käytiin kaverin kanssa katsomassa Elokuu ja leffaeväänä toimi Filmarin irtokarkit ja leffan jälkeen nälkään auttoi Hesen kanasalaatti kevyellä talonkastikkeella, parasta! Välillä saa ja pitääkin herkutella. Jos mä kiellän itteltäni jotain kokonaan, siihen kasvaa vaan ihan älytön himo ja se on menoa sit.:D

En tiiä mitä mulle on tapahtunu, mut nään kaiken tähän laihduttamiseen liittyvän ihan eri valossa kuin vielä pari viikkoa sitten. Nyt tajuan vihdoinkin, että kyse on elämäntapamuutoksesta, ei muutaman kuukauden dieetistä, jonka aikana paino putoaa nopeasti ja palaa korkojen kera takaisin dieetin loputtua entisiin tapoihin palattaessa. Mä olen ymmärtänyt, että tällaset asiat vaatii suuria muutoksia, jotka tosin koostuu pienistä osasista ja siks on mentävä eteen päin päivä kerrallaan. Yhdessä kirjassa, jota parhaillaan luen (Pirjo Hassisen Sano että haluat) sanottiinkin aika fiksusti: "Kun ihminen muuttaa tapojaan, ja muutoksesta lähtee muodostumaan uusi rutiini, tuntuu pitkään siltä että saa elää jonkun toisen ihmisen elämää." Siltä mustakin vähän tuntuu. Tuntuu siltä kuin olisin, joku wannabe. Mutta niinhän mä vähän olenkin, mä haluan että liikunnasta ja terveellisistä ruokailutottumuksista tulee osa mun jokapäiväistä elämää ilman, että täytyy edes erikseen ajatella syövänsä terveellisesti ja liikkuvansa tietyn verran päivässä. Ehkä mä olen nyt kypsempi kuin vähän aikaa sitten tai ehkä mä olen vain kantapään kautta oppinut, että pikadieetit ja hetkellinen treenausinnostus ei vaan tuota tulosta pitkällä tähtäimellä.

Vielä tosta leffasta, Elokuusta, sen verran, että se oli ihana!  Okei, ehkä odotin jotain erilaista, mutta  leffa laittoikin mut omalla tavallaan ajattelemaan. Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt, ei sitten kun on laihempi, kauniimpi, viisaampi ja kaikella tapaa parempi. Ne ainutlaatuiset hetket on kuitenkin ohi ihan silmänräpäyksessä. Pitäs osata ajatella noin, mutta se ei tosiaan ole helppoa! Varsinkin kun samaan aikaan tietää, että se mikä ei tapa, sattuu h*lvetisti. Ne elämän vaikeat vastoinkäymiset, esim. ihmissuhteissa, sattuu ihan samanlailla kaikkia, ei vain mua. Ja mulle se suurin syy olla tarttumatta hetkeen on aina tää hiton paino ja sen mukanaan tuoma huono itsetunto, vaikka se onkin jo paljon parempi kuin, vaikka vuosi sitten. Pitäisi vaan muistaa, että ne numerot puntarilla ei määritä sitä kuka mä olen ja mihin musta on.



+Suomen kesä!<3 Mä olen onnellinen, sitä ei varmaan ole vaikea arvata.:)